Kroppa

Kuinka moni on rehellisesti tyytyväinen joka ikiseen kohtaan vartalossaan?

Ei kovin moni.

Asia mikä mua suoraan sanotuna raivostuttaa, on se, että jo ihan pikku tytöille annetaan hirveet paineet omasta vartalostaan. Okei, mä aloin murehtia kunnolla mun kropasta ehkä vasta joskus seiskalla, mut kuulen paljon sitä kun hädintuskin 11 vuotta täyttäneet valittaa kuinka niiden perse, reidet ja vatsa on liian isoja. Suurin syy siihen on tietysti se, että mediassa näytetään vaan täydellisiä, laihoja, photoshopattuja ihmisiä. Myönnän että mäkin annan niitten huijata itteäni. Hulluu ajatella, että ne vartalot ei oo oikeesti sen näkösiä, mutta ku tarpeeks paljon ja pitkään joutuu kattelemaan niitä nii alkaa ite ajattelemaan että se on se ainoo hyväksyttävä paino, sut hyväksytään vaan jos näytät siltä. En oo ite lähelläkään sellasta, mut en kyllä oo ylipainonenkaan. Kaikki sanoo et oon normaalipainonen ja kyllä mä sen uskon ja näänki. Mut oikeesti syvällä jossain mun aivoissa mä teen valintoja ja muutan mun tekemisiä, että ees oisin vähän lähempänä täydellistä melkeen anorektista vartaloa. Tyhmää joo, mut minkäs teet, yhteiskunta ajaa mut tällaseen.

Media ei oo ainoo syy joka saa ihmiset ja mut toiminaan näin. Jokanen varmaan muistaa millasta oli mennä koulun kanssa uimaan, joutu riisuutumaan pukkarissa kaikkien tyyliin 20 muun tytön/pojan kanssa. Ehkä pojat ei oo näin ahdistuneita, mut tytöt ainakin. Sitä ajatteli koko ajan että kattooko muut sun vartaloa, näkeekö ne sun vatsamakkarat, kiinnittääkö ne huomiota sun epätasaseen ihoon ja muihin poikkeavuuksiin. Jokasessa ryhmässä on ainakin yks tyyppi joka on muita tosi paljon laihempi. Kaikki on kateellisia, kaikki vertaa itteään siihen tyyppiin. Näin kävi myös mulle. Jos sä et näytä yhtä hyvältä, jos sä et oo yhtä laiha ja täydellinen ku se, no, sä et oo yhtä hyvä. Vaikka ihmiset ei sitä myönnäkkään suoraan, niin kyllä ne arvostelee. Mäki arvostelen muita salaa mielessäni. Ois tosi outoo siis jos oisin ainoo.
Ehkä tulevaisuudessa ihannevartalo on jotain ihan muuta mitä se on nykyään, ehkä tulevaisuudessa ihmisillä on paljon parempi itsetunto ja ehkä tulevaisuudessa päästäis eroon tästä kaikesta.
Ehkä.

Nuoriso

Mitä mä nyt oon, 15 vuotta. Ei oo paljon mun mielestä.

Äsken tulin toisiin ajatuksiin, kun luin yhen tytön blogia. Kyseinen tyttö on 12 vuotias, asuu pohjoisessa. Eli on siis kolme vuotta mua nuorempi. Vain kolme.

Tyttö kerto blogissaan tosi avoimesti siitä, kuinka sillä on niinmonta exää ja se on nuollu niin monen pojan kanssa ettei jaksa edes muistaa, kuinka on juonut ja polttaa aina kun joku tarjoaa. Siis anteeksi? 

Aloin sitten muistelemaan millanen ite olin kolme vuotta sitten tähän aikaan. Siinä ajassa kyllä kerkeää ihminen muuttumaan tosi paljon. Tais olla vuos 2010 ja ala-asteen viimenen luokka edessä. Kesän vietin mun  muutaman tyttökaverin sekä mun perheen kanssa. Leikittiin päiväkotien pihoilla, pyöräiltiin paljon ja vaan oltiin. Käytiin ostamassa lähikaupasta karkkia ja se kaikki oli pakko syödä heti, koska jos vei kotiin niin äiti saattais suuttua. Tietysti oli jotain pikkuihastumisia poikiin, mutta pojat oli tavallaan "pelottavia". Ei niiden kanssa uskaltanut/kehannu olla. Vanhemmat saatto nähä. Sitten ku koulut alko, niin alettiin ystävystyy luokan poikien kanssa. Se oli niin jännää. Jokunen poika saatto kysyä tekstarilla alax, mutta vastasin ei. Miks? Mun vanhemmat varmaan oli pelotellu mua liikaa. Sitten alettiin hengailla poikien kanssa ekoja kertoja ulkona. Ai että se oli jännää, kiinnijäämisen pelko oli ihan suunnaton. Ihanku siinä ois ollu jotain pahaa. Mut on kasvatettu iha kieroon. Tai sitten ihan oikein. Jokanen voi tehä omat päätöksensä. Niihin aikoihin kukaan sen ikänen ei ajattellu ees tupakkaa tai kännäämistä. Ei se ollu ees mikään vaihtoehto. Seiskalla ne ekat alotti. Mutta ei todellakaan kutosella.

Onko nykyään sitten jotenki enemmän kiire kasvaa, olla teini, olla aikuinen? 

Mitä on tapahtunu 12 vuotiaille näinä kolmena vuonna?

Mitä helvettiä näiden lasten vanhemmat oikeen ajattelee?

Musta vähän tuntuu että mä ja mun kaveriporukka ollaan ainoita tällasia nykyään. Ollaan syksyllä alottamassa ysiluokkaa, ja sanoisin itteeni ihan normaaliks 15 vuotiaaks. Mutta sitten kun ajattelee tarkemmin, mä en ole ikinä polttanu, juonu itteeni känniin, seurustellu tai nuollu miljoonan jätkän kanssa. Suurinpiirtein kaikki muut on. Paitsi mun läheiset kaverit. Että ehkä toi on sit se normi. Multa on kysytty että juonko mä. Vastaan että en ja ihmiset ei usko. Mikä siinä on vaikeeta uskoa että edes yksi ihminen maailmassa oikeesti kuuntelee lakia, että yks ihminen elää niiku 15 vuotiaan kuuluis elää?